Sustainable business consulting

Muutokset ympäristössämme nopeutuvat jatkuvasti ja aiheuttavat myös ihmistä ja yhteiskuntaa koskevia erilaisia ketjureaktioita, joiden ennakointi on yrityksille elintärkeää. Täytyy toisaalta pystyä välttämään esimerkiksi väärät investoinnit ja niitä seuraavat massiiviset tappiot, toisaalta kyetä havaitsemaan ensimmäisinä muutosten tuomat mahdollisuudet ja saavuttaa ensimmäisen reagoijan kilpailuetu. Yritykset ovat tilanteessa, jossa kestävän kehityksen vaadetta ei voi enää käsitellä välttämättömänä pakkona, eikä edes imagoa parantavana kasvonkohotuksena, vaan se pitää ottaa olennaiseksi ja määrääväksi strategian rakennuspalikaksi. Kestävä kehitys pitää nähdä taloudellisen menestyksen välineenä, ei sen esteenä. Vaikka yrityksistä useimmiten löytyy oman liiketoiminnan ja siihen liittyvän markkinan paras asiantuntemus, ei niillä useinkaan ole laaja-alaista näkemystä ympäristön ja yhteiskunnan muutosvaikutuksista tulevaisuuden liiketoimintaan. Ainoastaan yhdistämällä oman alansa liiketoimintaosaaminen ympäristötietoisten markkinoiden vaatimuksiin pystyy yritys synnyttämään itselleen uutta ja kannattavaa ympäristöliiketoimintaa. Kun yritys muokkaa strategiaansa tuottoisaa uutta liiketoimintaa tukevaksi, kannattaa tähän erityistehtävään käyttää ulkopuolisen asiantuntijan apua.
Oy Eero Paloheimo EcoCity Ltd:n keskeinen liiketoiminta-alue on tulevaisuuden ekologisten yhdyskuntien suunnittelu. Tämä osaaminen perustuu lähtökohtaisesti professori Eero Paloheimon aiheen parissa jatkuneeseen vuosien tutkimus- ja ideointityöhön. Paloheimo on ennustanut kirjoissaan lukuisia teknisiä innovaatioita, joita aikanaan pidettiin utopistisina, mutta jotka sittemmin ovat vakiintuneet laajaan käyttöön yhteiskunnassa. Perustamansa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan myötä Paloheimolla on maassamme ainutlaatuinen asema tulevaisuudentutkimuksen pioneerina. Koska EPECC jatkuvasti suunnittelee kokonaisia tulevaisuuden yhdyskuntia, on sillä perusteltu näkemys moniin eri liiketoiminta-alueisiin vaikuttavista muutospaineista ja mahdollisuuksista. Sen asiantuntijaorganisaatiossa on suunnitteluosaamisen lisäksi vahva liiketoiminnan kehittämisen kokemus ja käytössään ainutlaatuinen asiantuntijaverkosto liittyen yritysten strategisiin murroksiin, ympäristöjohtamiseen ja tulevaisuuden tutkimiseen. Siksi EPECC laajentaa palvelutarjontaansa ryhtymällä konsultoimaan yrityksiä, jotka haluavat ottaa tuottavan ympäristöliiketoiminnan strategiansa muokkaamisen lähtökohdaksi. Tämä palvelu rakentuu aina yksilöllisesti asiakasyrityksen tarpeiden mukaiseksi, mutta sisältää säännönmukaisesti kolme vaihetta, jotka ovat analyysi, strategian muokkaus ja implementointi.