Ihmiset
Pekka Paloheimo
Toimitusjohtaja, osakas
Olen yksi yrityksen perustajista. Aiemmin olen työskennellyt mm. konsulttina, myyntijohtajana ja vapaana toimittajana. Edellinen työpaikkani oli Mercuri International Oy, jossa kehitin monilta eri toimialoilta koostuneen asiakaskuntani johtamis- ja asiakastyöskentelyprosesseja. Olen Eeron poika ja olen näin ollen saanut seurata ekokaupungin teorian kehitystä sen alkuvaiheista. Käytännön kosketus maapallon ekologiseen tilaan itselleni on syntynyt hiukan erikoisella tavalla; olen pyöräillyt Euroopan Ja Pohjois-Amerikan halki ja ylittänyt Australian mantereen kävellen.
Lataa CV.
Puh: +358 40 8439729
E-mail: pekka.paloheimo@ecocity.fi
Olli Salmi
Tekninen johtaja, TkT
Olen ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan tohtori ja prosessitekniikan DI, erikoisosaamisenani kestävä yhdyskuntasuunnittelu ja elinkaarimallinnus. Minulla on monipuolinen kokemus ympäristöasioista yhteiskunnan eri osa-alueilla teollisuudesta kaupunkisuunnitteluun. EPECCissä olen vastannut mm. Mentougouhun ekokaupunkiprojektista Kiinassa sekä Ecocity Evaluator –ohjelmistokehityshankkeesta. Ennen siirtymistäni EPECCin palvelukseen toimin Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta erikoistutkijana ja osa-aikaisena ympäristötekniikan professorina, jolloin kehitin Perämeren kaaren alueen teollisuuden hiilijalanjäljen mallintamista ja ympäristöpolitiikkojen ristivaikusten arviointia.
Lataa CV.
Puh: +358 40 7342154
E-mail: olli.salmi@ecocity.fi
Topi Tiihonen
Vanhempi Konsultti, DI
Olen Topi ja työskentelen EPECC:illä vanhempana konsulttina. Työurani alkoi 2000-luvun alkupuolella TKK:lla ja SYKE:ssä taajamahydrologiaan ja ilmastonmuutokseen liittyvän tutkimuksen parissa. Tämän jälkeen kartutin kolmisen vuotta projektikokemusta monikansallisessa suunnitteluyrityksessä niin vesihuoltosuunnittelijana, hulevesiasiantuntijana, paikkatietoasiantuntijana, projektipäällikkönä kuin sovelluskehittäjänäkin ja välillä kaikkien näiden hybridinä. Suunnittelijan työssä minua on alusta asti ajanut mahdollisimman kestävien ja luonnomukaisten ratkaisujen tutkiminen oli kyseessä sitten pumppaamon, tulvarakenteen tai koko kaupungin vesitalouden suunnittelu ja riippumatta siitä olenko joka kerta saanut niitä omalla tavallani toteuttaa ☺. Kaiken edellisen perusteella itselleni on jokatapauksessa kehittynyt tietynlainen ”kulma” suunnitteluun ja ylipäätään kaikkeen mitä teen ja uskon tämän olevan tärkein tekijä siihen, miksi olen osa tätä hienoa työyhteisöä tänä päivänä.”
Lataa CV.
Puh: +358 44 3092580
E-mail: topi.tiihonen@ecocity.fi
Timo Tolvanen
Konsultti, tekn. yo.
Timo on perehtynyt yhdyskuntien energiajärjestelmiin. Timon mielestä kestävien ja ympäristöystävällisten energiaratkaisujen kehittäminen energiaa yhä enemmän käyttävässä maailmassa on ihmiskunnan tulevaisuuden yksi suurimmista haasteista. Timolle Mentougoun ekokaupungin suunnitteluun osallistuminen onkin ollut monien ammatillisten unelmien täyttymys. Timon energiatekniikan opinnot Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa ovat loppusuoralla.
Lataa CV.
Puh: +358 40 5611699
E-mail: timo.tolvanen@ecocity.fi
Riina Rinkinen
Toimistopäällikkö
Olen Riina ja toimin EPECC:n toimistopäällikkönä. Työelämässäni olen saanut tutustua eri aloihin elokuvalevityksestä kansainväliseen projektinhallintaan, musiikkijournalismista studiotyöskentelyyn. Minulle on tärkeää olla mukana yrityksessä, joka tarjoaa toimivan ratkaisun kaupunkien ja teollisuuden haasteisiin, ekologisen tulevaisuuden puolesta.
Puh: +358 44 0522938
E-mail: riina.rinkinen@ecocity.fi
Yhteystiedot
Ota meihin yhteyttä!
Oy Eero Paloheimo Ecocity Ltd
info@ecocity.fi
Nuijamiestentie 5A,
00400 Helsinki
Finland