Yhtiömme
Oy Eero Paloheimo EcoCity Ltd. (EPECC) on ekologisen yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija. Yritys on perustettu alkuvuonna 2009 ja se on jo saanut työstettäväkseen monia merkittäviä projekteja. EPECC on yhteistyökumppaneidensa kanssa tehnyt suunnitelman maailman ensimmäisestä ”Ecovalley:sta” Pekingin lähelle Kiinaan, se on rakentanut ainutlaatuisen kilpailukykyisen ”Ecocity Evaluator” –laskentaohjelman ja valittu pääsuunnittelijaksi Tampereen Nurmi-Sorilaan rakennettavaan ekologiseen kaupunginosaan. EPECC on myös nimetty ehdokkaaksi kestävän kehityksen nobelin, kansainvälisen ”Katerva Awards” –palkinnon saajaksi. Yritys on kasvussa ja etsii jatkuvasti uusia huippuosaajia vahvistamaan innovatiivista ja intohimoista asiantuntijaryhmäänsä.
Osaamisemme perustuu lähtökohtaisesti professori Eero Paloheimon viime vuosikymmenien aikana kokoamiin tutkimuksiin ja uskomme kuuluvamme kokonaisuuden globaaleihin edelläkävijöihin. Osoituksena tästä on Paloheimon 1996 julkaisema ”Syntymättömien sukupolvien Eurooppa” http://www.eeropaloheimo.fi/eurooppa.html.
Kirjan julkaisemisen jälkeen Paloheimo on ollut kysytty luennoitsija ja asiantuntija ympäri maailman. Kiinassa, missä ekokaupunki –hankkeita on vireillä eniten, Paloheimoa yleisesti nimitetään ”ekokaupungin isäksi”. Maailmaa ja sen eri puolilla käynnistyviä ekokaupunki –projekteja läheltä seurattaessa on yrityksellemme muodostunut selkeä käsitys haasteen koosta ja rakenteesta.